
Aikaa itselle - aikaa toiselle
Joskus kaikkein arvokkainta, mitä voimme antaa toiselle ihmiselle, on aikaa.
Aikaa tulla nähdyksi ja kuulluksi. Aikaa kertoa omista ajatuksista, muistella elettyä elämää ja haaveilla tulevasta. Aikaa vain olla yhdessä – ilman kiirettä mihinkään.
Asiakaskohtaamisissa on noussut esiin toive terapeuttisen kohtaamisen ohella myös toisenlaisesta ajasta – ajasta, jossa tärkeintä on läsnäolo, kuulluksi tuleminen ja yhteys toiseen ihmiseen.
Siksi Aikaa itselle tarjoaa:
1. Terapeuttinen kohtaaminen
Kun elämässä on jotakin erityistä, jonka äärelle haluat pysähtyä.
Terapeuttisessa kohtaamisessa saat aikaa ja tilaa omille ajatuksillesi, tunteillesi ja kokemuksillesi. Yhdessä voimme tarkastella sitä, mikä sinulle juuri nyt on tärkeää, löytää uusia näkökulmia ja etsiä suuntaa eteenpäin.
2. Aikaa kohtaamiselle
Kun kaipaat ihmistä, jolla on aikaa juuri sinulle.
Kiireetöntä aikaa yhdessä – keskustellen, muistellen, ulkoillen tai vain ollen. Kohtaaminen voi tapahtua kotonasi, jossakin muussa itsellesi tutussa paikassa tai voidaan kohdata puhelimitse.
Kohtaamisen voit varata itsellesi tai läheisellesi, silloin, kun et itse pääse olemaan lähellä.

Olen tässä – sinua varten.
