Kun läheisen voimat hiipuvat

27.09.2026

Joskus läheisen ihmisen voimat hiipuvat. Silloin voi syntyä tunne, että tekisi mitä tahansa saadakseen hänet jaksamaan vielä vähän, edes hetken. Antaisi omista voimistaan, jos voisi. Kantaisi hetken, kun toinen ei jaksa kantaa itse. Hengittäisi hänen puolestaan.

Minä hengitän sinun puolestasi.                                                                                                                                                              Minä hengitän, ettet katoa maailmastani.                                                                                                                                          Sillä tarvitsen sinun rakkauttasi.                                                                                                                                                        Minä hengitän.

Hengittäminen on vertauskuva, mutta samalla siinä on jotakin hyvin todellista. Kun läheisen oma elämänvoima hiipuu, hänelle haluaisi antaa osan omastaan. 

Kun läheinen ei enää itse näe syytä jatkaa, halu auttaa voi olla valtava. Halu pitää toinen elämässä ei välttämättä synny ainoastaan siitä, että halutaan hänelle hyvää.

Toista voidaan tarvita myös itse: 

Sillä tarvitsen sinun rakkauttasi.


Lauseessa on jotakin lähes itsekkäältä tuntuvaa. Toivotaan, että toinen jaksaisi, mutta samalla pelätään sitä, mitä hänen menettämisensä merkitsisi itselle. Tarvitaan hänen rakkauttaan, hänen olemassaoloaan, hänen paikkaansa omassa elämässä.

Halu pelastaa toinen ei silloin olekaan täysin pyyteetön. Siihen sekoittuu oma menettämisen pelko, oma tarvitseminen ja hiljainen pyyntö: 

Älä katoa minun maailmastani. Minä tarvitsen sinua.


Ajatus ja tunne on hyvin inhimillinen. Läheiseen ihmiseen kiinnitytään. Hänestä tulee osa omaa elämää, omaa historiaa ja omaa turvallisuuden tunnetta. Kun hänen menettämisensä mahdollisuus tulee lähelle, uhattuna ei tunnu olevan vain hänen elämänsä. Jotakin horjuu myös omassa maailmassa.

Ehkä juuri siksi halu antaa toiselle omaa elämänvoimaa voi olla niin suuri.

Ei koskaan voisi mitään suurempaa
toiselle antaa
kuin pienen henkäyksen elämää,
silloin kun ei itse jaksa.


Ihmiselle, jonka oma elämänvoima on hiipumassa, voi olla tärkeää kuulla, ettei hänen olemassaolonsa ole yhdentekevää. Että hän on rakastettu ja tarvittu. Että hänen elämänsä koskettaa muita elämiä ja hänen poissaolonsa jättäisi niihin tyhjän paikan.

Minä tarvitsen sinua ei silloin ole vain itsekäs pyyntö jäädä. Se voi olla myös tapa kertoa: sinulla on merkitystä. Sinun olemassaolollasi on merkitystä minulle.

Joskus voidaan lainata hieman omaa elämänvoimaa. Antaa pieni henkäys silloin, kun toinen ei itse jaksa.

Tämän laulun sanat, sävellys ja niiden kantama tunne ovat syntyneet kauan ennen nykyisiä tekoälytyökaluja. Tekoäly on tullut mukaan vasta myöhemmin välineenä, jonka avulla vanhalle laululle on voitu rakentaa uudenlainen sovitus ja ääni.

Minä hengitän

San. ja säv. Marjo Tamminen
Sovitus toteutettu tekoälyä hyödyntäen, @MatildaOliviaMusic

Marjo Tamminen

Aikaa itselle - terapeuttisia kohtaamisia

Share