Jos et voi kulkea kengissäni, kulje hetki vierelläni
Toisen ihmisen kokemusta ei voi koskaan täysin tietää. Vaikka olisimme itse kokeneet jotakin samankaltaista, emme silti ole kulkeneet juuri hänen matkaansa. Emme tiedä, miltä menetys, ero, yksinäisyys, pelko tai elämän muuttuminen tuntuu juuri hänen elämässään.
Ehkä meidän ei tarvitsekaan tietää.Vaikeuksien keskellä ihminen ei aina tarvitse vierelleen ketään, joka tietää mitä pitäisi tehdä. Ei ihmistä, joka ratkaisee tilanteen, löytää oikeat sanat tai osoittaa tien eteenpäin.Joskus tarvitaan vain joku, joka jää.
Joku, jonka seurassa saa sanoa ääneen saman asian monta kertaa. Joku, joka kestää hiljaisuuden eikä kiirehdi täyttämään sitä. Joku, jonka kanssa saa olla hetken myös epävarma siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Vierellä kulkeminen ei tarkoita toisen taakan kantamista hänen puolestaan. Se tarkoittaa, ettei hänen tarvitse kantaa sitä aivan yksin.
Joskus elämässä tulee vastaan asioita, joihin ei ole nopeaa ratkaisua. Menetettyä ei voi saada takaisin. Kaikkea rikkoutunutta ei voi korjata. Eikä vaikeasta elämäntilanteesta aina löydy sellaista hyvää puolta, joka tekisi tapahtuneesta jotenkin helpomman hyväksyä.
Silloin ehkä tärkeintä ei olekaan yrittää muuttaa toisen kokemusta.Voi vain kulkea vierellä.Ja joskus juuri siinä alkaa tapahtua jotakin pientä. Kun saa kertoa oman tarinansa ilman kiirettä, ajatukset alkavat vähitellen järjestyä. Kun joku kuulee, oma kokemus voi tuntua hieman helpommalta kantaa. Ja ehkä jossakin vaiheessa alkaa jälleen näkyä myös se, mitä tämän hetken jälkeen voisi olla.
Terapeuttisessa kohtaamisessa minun tehtäväni ei ole tietää paremmin, millaista sinun elämäsi pitäisi olla. Sinä tunnet oman elämäsi, omat menetyksesi, toiveesi ja ne kengät, joissa olet tähän asti kulkenut.Minä voin kulkea hetken vierelläsi.Joskus se voi olla enemmän kuin tarpeeksi.